Sisä- ja ulkomaalaukset sekä tapetointi Turun ja Salon alueella

ulkomaalaukset Kysy lisätietoja maalauspalveluistamme
maalaustyöt

Maalausliike Kallio Oy tekee kattavasti erilaisia maalaustöitä kaikenlaisiin kohteisiin Salon ja Turun alueella. Teemme ammattitaitoisesti maalausalan töitä sekä rakennusten sisä- että ulkopuolella.

Palveluihimme kuuluvat esimerkiksi:

Sisämaalaus | Ulkomaalaus | Tapetointi

Maalaustyöt pitävillä aikatauluilla ja hinta-arvioilla

Maalaustyöt ovat yksi tärkeä vaihe rakennuskohteen rakentamisessa tai saneeraamisessa. Siksi onkin tärkeää, että sovitut aikataulut pitävät ja annetut hinta-arviot myös toteutuvat. Maalausliike Kallio Oy panostaa erityisesti sovittujen aikataulujen noudattamiseen ja antaa aina realistiset hinta-arviot tekemistään töistä. Näin sinulle jää vähemmän murehdittavaa, kun tiedät, että maalaustyöt etenevät eikä ikäviä yllätyksiä tule vastaan.


Talon maalauksella on uudistuneen ulkonäön lisäksi muitakin hyötyjä. Maali suojaa pintoja ja helpottaa arkea tekemällä kodin pintojen puhtaanapidosta helpompaa.

Uusi maalipinta myös tasoittaa pienet naarmut, joten sillä voidaan lisäksi hieman lykätä joidenkin korjauksien tekoa.

Saat kaikki maalaustyöt helposti saman katon alta Maalausliike Kallio Oy:ltä. Toteutamme niin sisämaalaukset kuin ulkomaalauksetkin huolella ja ammattitaidolla. Työn laadukas jälki on meille erittäin tärkeää, ja kiinnitämme siihen erityistä huomiota.

Pyydä tarjous maalauskohteesta

Tyylikkäät tapetoinnit ammattitaidolla toteutettuina

Maalausliike Kallio Oy palvelee sinua myös kaikissa kodin tapetointitöissä. Meillä on monen vuoden kokemus tapetoinnista. Toteutamme seinien tapetoinnit huolella ja aina yhtä tyylikkääseen lopputulokseen pyrkimällä. Ovatko tapettisi nuhjuiset ja kellastuneet? Uudistetaan seinät uudella tapetilla siististi ilman kupruja.

Tapetteja löytyy jokaiseen makuun. Ne ovat helppo ja kustannustehokas keino uudistaa kotisi ilmettä. Rohkea sisustaja valitsee joka huoneeseen eri tapetit tai leikittelee tapettien väreillä ja kuvioilla.

Jos mielessäsi on kotisi seinien tapetointi, kerrothan meille hieman tapetointikohteestasi ja me teemme sinulle hyvän tarjouksen. Minkä kokoisesta pinta-alasta on kyse? Onko pohjalla vanha tapetti?

Pyydä tarjous tapetoinnista